Näyttelyn piirustukset perustuvat Halosen kokemuksiin yhteisötaiteilijan työstä ikääntyneiden parissa. Hän käsittelee teoksissaan vanhenemista yhteiskunnallisella ja henkilökohtaisella tasolla. Halonen on kohdannut elämässään ja yhteisötaiteilijan työssään satoja vanhuksia. Hän on vieraillut kodeissa, palveluasumisyksiköissa, päiväryhmissä ja yhteisöissä. Hän on kohdannut eläkkeellä elämänsä upeinta aikaa viettäviä ihmisiä ja myös heitä, jotka ovat hoivan piirissä jo verrattain nuorina.
“Muistisairaus on pelottava ja kummallinen sairaus. Olen päässyt katsomaan elämää monesta suunnasta, ja yksi asia on meille kaikille yhteistä, vanheneminen. Piirtäessäni mietinkin; mitä itse toivon? Kuinka haluan viettää vanhuuteni päivät? Asetan itseni muistisairaan asemaan ja kysyn kuinka haluan itseäni kohdeltavan, jos en enää kykene itse sitä kertomaan. Mitkä asiat elämässä ovat tärkeitä kun keho haurastuu tai muisti heikkenee?”
Tiedotusvälineissä puhutaan päivittäin vanhustenhoidon tilasta ja tulevaisuudesta. Tilanne etenee vääjäämättä kohti kriisiä, kun suuret ikäluokat vanhenevat ja hoitohenkilökunta eläköityy kertarysäyksellä. Hoivan ja avun tarve tulee olemaan valtava. Kuka meitä hoitaa ja kuka hoivaa saa? Millainen on arvokas loppuelämä, millainen on arvokas kuolema?
Vanhenemiseen liittyvien epävarmuuksien ja pelkojen rinnalla Halonen on halunnut tuoda esille myös sen hyviä puolia. Riemun siitä, että on aikaa tehdä asioita, joita on aina halunnut tehdä. Voi liittyä mummobändiin, tehdä asioita ensimmäistä kertaa, lukea niin paljon kuin huvittaa, matkustaa, käydä konserteissa ja jääkiekkopeleissä, rakastua uudelleen ja levätä, kun väsyttää. Parasta vanhenemisessa on vapaus.
Näyttely koostuu kolmesta osasta:
1. Hyvinvointivaltion rakentajat eli 100 vanhusta
Sotien jälkeen ihmiset rakensivat maamme uudelleen, korjasivat ja uudistivat, tekivät työtä ja
lapsia, antoivat kaikkensa. Mitä me annamme heille?
2. Sarjakuva vanhuudesta
“Sarjakuva kertoo työstäni yhteisötaiteilijana ja vanhuuden monista puolista. Asetun piirtäessäni vanhenevan ihmisen asemaan. Piirrän hetkiä ja kohtaamisia palvelutalossa. Tunnustelen myös itsessäni ikääntymisen tuomia muutoksia. Yritän ymmärtää ja hyväksyä vanhenemista, ja sitä kautta elämää. Muistelen vanhempieni vanhenemista ja kuolemaa. Voiko ymmärtää ajan kiihkeää etenemistä, joka tuntuu iän karttuessa vain kiihtyvän, vaikka päivät matelevat samankaltaisina. Vanhuuden kokemus muuttuu koko ajan. Mielikuvat mökin mummoista istuvat tiukassa vaikka nykyvanhukset ovat aktiivisia toimijoita.”
3. Muistileikki
“Kolmas osio Muistileikki fantasioi hyvästä vanhuudesta. Se on toiveajattelua, suuria tunteita, mielikuvitusta ja haave siitä, jos muistisairaus tulisikin, se ei veisi pois sisäistä maailmaani.”
Työt ovat toteutettu musteella, piirtäen siveltimellä ja kuivamustekynällä, puutikuilla sekä käyttäen naavaa ja talouspaperia.
Mari Anneli Halonen (s.1980) on yhteisötaiteilija, piirtäjä ja keraamikko, jota kiinnostaa musteella piirtäminen, keramiikkaesineiden viimeistely ja mummojen kanssa kahvittelu. Yhteisötaidetyössään hän kohtaa ihmisiä keskustellen, laulaen ja soittaen, kuvittaen muistoja ja livepiirtäen. Hän ohjaa myös Mummopunk-bändiä sekä on kuopiolaisen Tähtisumukollektiivin jäsen.
Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle näyttelyn tukemisesta.