Julkinen taide

Kuopio on tunnettu laajasta ja monipuolisesta julkisen taiteen kokoelmastaan. Kaupungissa on noin 150 ulkona sijaitsevaa taideteosta – veistoksia, reliefejä, muistolaattoja, ympäristöteoksia ja muraaleja. Kaupungin julkisesta taiteesta yli puolet kuuluu Kuopion kaupungin taidekokoelmaan. Loput on muiden toimijoiden, kuten seurakunnan, pankkien ja hyvinvointialueen omistuksessa.

Lisäksi kaupungin puolijulkisissa tiloissa, kuten kouluissa, päiväkodeissa ja virastoissa, on yhteensä yli 600 teosta. Näistä osa on erityisesti rakennuksiin suunniteltuja ja tilattuja. Osa teoksista taas on kaupungin kokoelmista sijoitettuja, mikä mahdollistaa taiteen laajemman saatavuuden ja näkyvyyden eri puolilla kaupunkia.

Kuopion julkinen taide tekee kaupungista eloisan ja mielenkiintoisen paikan elää ja vierailla. Taide on merkittävä osa kaupungin identiteettiä, tuoden yllätyksellisyyttä ja iloa kaupunkitilaan sekä rikastuttaen arkipäiväisiä kokemuksia. Teokset lisäävät rakennetun ympäristön viihtyisyyttä ja vahvistavat paikallisidentiteettiä. Kuopion julkinen taide tarjoaa jatkuvasti uusia löytöjä ja elämyksiä kaikille kaupunkilaisille ja matkailijoille.

 

Pronssinen patsas Minna Canthista, päässä kukkaseppele, taustalla sininen taivas
Eemil Halosen Minna Canth (1937) kukitettuna.

Tiesitkö?

Teosten hoito ja ylläpito

KUMMA huolehtii kaupungin kokoelmiin kuuluvasta julkisesta taiteesta yhteistyössä Kaupunkiympäristön palvelualueen kanssa. Teoksista huolehditaan muun muassa konservoimalla, korjaamalla ja pesemällä. Oletkin saattanut nähdä museomestarimme laittamassa Pekka Kauhasen Oksapoikaa perinteikkäästi vappukuntoon kiillottamalla veistoksen silmikon.

Huomasitko vaurion teoksessa?

Lähikuva Oksapojan kasvoista. Kuvassa näkyy käsi kiillottamassa teosta kangasrätillä.
Museomestari suorittamassa Pekka Kauhasen Oksapojan (2013) silmikon vuosittaista kiillotusta.
ulkoportaikko, ison rakennuksen sisäänkäynti, korkeassa seinässä useita veistoksia
Prosenttitaidetta vuonna 2021 valmistuneen Männistön päiväkodin ulkoseinässä. Veistoskokonaisuus on Jarkko Liutun tekemä Elämän virta (2021).

Tiesitkö?

Kuopion patsaspeli

Julkiseen taiteeseen voi tutustua myös pelaamalla. Kuopion patsaat -peli toimii älylaitteilla Nomadi-sovelluksella. Lataa sovelluskaupasta Nomadi-sovellus, josta löytyy Kuopion patsaspeli. Peli aloitetaan tulemalla lähtöpisteeseen, eli Kuopion taidemuseoon. Peli esittää patsaisiin liittyviä kysymyksiä. Oikean vastauksen jälkeen pelaaja saa lisätietoja teoksesta ja kartalle piirtyy reitti seuraavalle kohteelle. Patsaspeliin kuuluu 14 teosta. Reitin pituus on noin 5 km. Muistolaattapelissä on 8 laattaa. Pelit toimivat Android- ja iOS-puhelimissa.

Pelin selainversio ja kartat

Voit myös käyttää selainversiota, joka ei vaadi sovelluksen asentamista. Selainversiossa on mahdollista myös tutustua julkiseen taiteeseen karttojen kautta ja pelata pelejä etänä. Aloita selainversiossa pelaaminen napsauttamalla vasemmassa yläkulmassa olevaa Kuopion taidemuseo -tekstiä ja vastaamalla esiin tulevaan kysymykseen.